Uuteen alkuun, virheistä oppien ja uudella asenteella ja puhtaalta pöydältä!

                     
               
Kun viimeksi päädyin siihen, että pistän blogin jäihin vähäksi aikaa tajusin mitä olin täällä saanut aikaan... Liikaa yksityiskohtia, liikaa valitusta ja liika vääristelyä omasta elämästä.
Olisi voinut sanoa että koko blogi oli pelkkä vitsi ja joissain vaiheissa se olikin. Se oli vähän niinku ikkuna mun elämään ilman mitään verhoo välissä eli päästin ihmiset turhan lähelle ja vahingoitin sillä itseeni ja muita. Mutta tosi asia oli se että jokainen kuva jokainen teksti jokainen asia, mää oikeasti tykkäsin siitä mitä tein. Bloggaaminen oli mulle se asia millä sain purettua pahaa oloa, mutta siitä tuli kuin päiväkirja ja kuka haluaisi, että oman päiväkirjan merkinnät paljastuisi muille? Ei niitä aina itsekään halua lukea. Ehkä siitä tuli lyhyessä ajassa liian tärkeää ja se lipesi otteista.
Virheistä oppii ja olisi tyhmää lopettaa ja sanoa, että jätin kaiken kesken. Haluan silti todistaa etten minä luovuta enkä kompastu samoihin virheisiin! Joten tehdään kompromissi- minä aloitan alusta ja sinä siellä autat minua siinä ja unohdamme sen pikku valittajan, joka ei kestänyt sydänsuruja ja epäonnistumisia? Sen tytön joka esitteli hiusvärinsäkin täällä ja sen joka oli aina kertomassa epäonnistuneista lomista? Sen tytön saatte unohtaa! Radikaalia sanoa että tämä tyttö on muuttunut parissa kuukaudessa, koska enhän minä ole mihinkään muuttunut. Samat tyhmät jutut ja täysi talipää tunneilla ja sama tyttö joka nauraa ja itkee ja kuuntelee musiikkia aina kun on mahdollista.
Yhä se sama Iivi on olemassa, mutta se mikä on muuttunut on ajatusmaailma.  

Syyt minä tiedän siihen miksi olen "kasvanut" henkisesti  ja kun vuosikin alkaa olla jo finaalissa niin tajuaa miten yhdessä vuodessa voi taphatua niin paljon! Kun viime vuonna kello 23.59 muistan, että lupasin itselleni tekeväni vuodesta 2014 mieleenpainuvimman vuoden ja siinä olen kyllä onnistunut vähän liiankin hyvin... Jos tätä vuotta pitäisi kuvailla yhdellä lauseella se olisi "Upea vuosi täynnä virheitä." Onneksi aina voi aloittaa alusta.

En kyl tiedä miten päädyin nyt juuri tähän hetkeen et jatkan, mut tajusin et ei oo oikeeta aikaa jatkaa jos koko ajan yrittää etsiä semmoista päivää jolloin voi jatkaa hyvillä mielin ja niin että on motivaatiota, koska sit teen sen saman virheen kun viimeks, aloitin liian hyvillä mielin et se muuttu ahdistukseksi niin päätin sit valita tän ajankohdan ihan vaan siks ettei nyt oo todellakaan paras mahdollinen aika, koska viimeinen kouluviikko enne lomaa. Kokeita, teattereita, harjoituksia, jouluostoksia ja paljon muuta, mut joskus huono aika voi olla paras mahdollinen aika jotein miksi ei nyt? Kumminkin kohta on joulu ja viime joulu muutti asioita niin paljon joten nyt etsin sen risteyksen mihin törmäsin vuosi sitten ja valitsen sen toisen polun ja katson mihin se vie.

Minulla menee silleen oikeesti hyvin! Hyvät välit sukuun, perheeseen ja kaverihin! Olen niin kiitollinen että olen saanut tutustua tässä lyhyen ajan sisällä paremmin uusiin ihmisiin ja saanut niin paljon tukea vaikeina aikoina ja niille olen kiitollisuuden velkaa, jotka jaksavat kuunnella ja tukea!
Koulussa menee hyvin! Jatko-opinnot olivat yksi syy ahdistukseen, koska kun on kaksivahtoehtoa siis täysin eri vaihtoehtoa ja sain kuitenkin selvyyden niihin! Eihän nämä viikot ole mitään ruusuilla tanssimista ollut, mutta niin monen putoamisen jälkeen osaan jo nousta pää pystyssä takaisin ylös ja kohdata totuuden silmästä silmään. Se oli myös ongelma: kohdata totuus, yleensä sain aina pakotien kiertää totuudet, mutta nyt sekin on muuttunut. 

Mietin vaan vielä, että kuinka monta kertaa ihminen  voi  tehdä saman virheen? Saako virhettä toistaa? Itse toistin samaa virhettä vuoden verran joka päivä ja mietin, että milloin tajuaa sen että kiertää ympyrää? Mikään ei edisty ja se heikentää mieltä.
Pitääkä turvautua siihen, että jokin sanoo joskus stop? Jossain vaiheessa kaverit sanoo stop, aivot sanoo stop, sydän sanoo stop, koko keho sanoo stop vai pureeko edes se sana "stop". Mitä ihmiselle pitää tehdä tai sanoa että se oikeasti tajuaa että nyt on pakko sanoa stop? 

Tässä oli varmaan kaikki mitä tällä kertaa sain itsestä irti ja uskon että palaamme asiaan pian!
Ajattelin laittaa vasta ensikerralla kuvia ja saada jotain kerrottavaa.
Ainiin ja olen päättänyt että tämä on viimeinen kerta kun postaus menee fb, ihan sen takia etten halua mainostaa, teen sen nyt vaan sen takia, että ne joita kiinnostaa tietää että jatkan ja sitten on itse vain seurailtava! Mutta ihanaa joulunodotusta kaikille!

                                                                 -Iivi

Nobody ever said life was fair.

Ööö en osaa nyt muotoilla järkevii lauseita, mutta alotan sillä että mulla on vaan nyt niin paljon mietitttävää elämässä niin suoraan sanottuna mua ei oo kiinnostanu tulla tänne blogin puolelle yhtään!

Oon miettiny nyt et haluunko oikeesti ees jatkaa bloggaamista ja monta kertaa kävi mielessä et poistan tän, mutta päätin et pidän nyt sellasta taukoo tai siis en tiiä voihan olla et tuun jo takas pian, mut sanotaanko näin et mää kulun ihan loppuun ja haluun vaan nyt selvittää sen että minkälainen ihminen mä haluun olla ja mitä haluun.
Suoraan sanottuna en haluu olla enää tämmönen joka kulkee koulun käytävillä ilosena hymyillen ja olettaa et kaikki on hyvin koska ei oo.

Oon myös liian avoin täällä ja koulussa ja kaikkialla.
Kerron oikeesti liian paljon omia asioita ja sen takii aina kaikki menee pieleen.
Joten haluun kokeilla pitää itselläni tiettyjä asioita.
Profiilissa lukee että "jakaa elämän ilot ja surut" toisin sanoen nyt "jakaa kuulumisia muokatusti"

Sen lisäks esitän liikaa. Myönnän nyt suoraan että oon kyllästyny esittämään tyhmää, kunen oikeesti oo ja muutenkin kyllästyny esittämään mitään mitä en oo.

Moni myös tietää että ärsyynnyn niin helposti ja väitän liikaa vastaan.
 Jos joku enää haluu ärsyttää mua se ei enää tehoo koska en jaksa ärsyttää takasin enkä jaksa enää välittää.

Eikä tää tietenkään tarkota että musta tulee onneton koska mulla on ihmisiä, joille kertoa jos on paha olla eikä tää tarkota myöskään etten enää hymyilis tai kuuntelis muiden murheita, mutta haluun muutta nää pari piirrettä itessäni.

Vaikka mulla on asioita jotka ei ehkä ikinä tuu helpottaa, mulla on silti syitä miksi olla onnellinen
-rakastava perhe
-kaverit
-usko joka tukee mua kaikista eniten
 vaikka tosta listasta puuttuu se mistä oon taistellu melkein vuoden ja jota en tuu todennäköisesti ikinä saamaan mulla on silti asioita jotka antaa voimaa.

Kaikilla meillä on menneisyys, muistoja jotka halusi unohtaa ja tekoja jotka olis haluis jättää tekemättömiks niiden kanssa pitää oppii elämään eikä ne lähde vaikka niin haluiskin niin pitäis jotenkin korostaa niitä hyviä muistoja ja tekoja joista saa iloita koko elämänsä !

 Kaikkien elämässä on aika varmasti sellasia ihmisiä, joita ei olis ikinä halunnu tavata tai ne on jättänyt niin pahat arvet että se ihminen ei tuota sulle mitään muuta kun ahdistusta ja tuskaa, koska on sulkenut ne kaikki hyvät muistot siitä ihmisestä jos nyt niitä on edes sen ihmisen kanssa, mutta siis ajattelee että ilman sitä ihmistä elämä voisi olla edes pikkuisen helpompaa.

On myös sitten niitä ihmisiä joita ei halua ikinä unohtaa ja jotka on tuonut elämään paljon iloa.
Tämmöinen ihminen on jättänyt mieleen paljon muistoja ja todennäköisesti jättää vielä monia. Et olisi ikinä voinut uskoa alussa että tästä ihmisestä tulee niin tärkeä ja arvokas.

Mitäs jos on tilanne jossa sama ihminen on kumpaakin? Sama ihminen on syy siihen miksi hymyilet niin paljon ja tämä henkilö on suuri sy siihen miksi jaksat, mutta on myös suurin syy siihen miksi itket tai olet surullinen.
Miten tälläiseen ihmiseen pitää suhtautua? Et halua luopua tästä ihmisestä, muttet jaksa enää olla surullinen saman henkilön takia.

Jokaisella ihmisellä on sun elämässäs joku tarkoitus ja loppujen lopuksi nämä ihmiset muodostaa sun elämän. Lopussa saat kiittää niitä ihmisiä. Nää ihmiset ovat olleet jotenkin osa sun elämään ja niiden kautta sää pääset maaliin.

Toivottavasti en järkyttänyt teitä, mutta täällä mun on helpoin nää asiat kertoa.
En tiiä millon tuun takasin. Saatan tulla joko huomenna, ensviikolla, enskuussa tai vasta joulun lähettyvillä.

Tuun takas sitten kun tuntuu oikeelta ja oon saanu selvyyttä omiin ajatuksiin.
Jos voin vähäks aikaa unohtaa koko blogin olemassaolon niin saan uuden innostuksen jossain vaiheessa.

Muistakaa vaan että vanhoissa murheissa ei kannata elää, vaan kannattaa katsoa eteenpäin.:)